Infoa ja vinkkejä

 

Vuosi 2026 tuo mukanaan useita muutoksia, jotka vaikuttavat terveydenhuollon kustannuksiin ja monen arkeen. Osa muutoksista lisää kustannuksia, osa taas tuo uusia mahdollisuuksia ja joustoja palvelujen käyttöön. Muutosten taustalla on pyrkimys kohdentaa tukea sinne, missä sitä eniten tarvitaan. 

Etuuksien muutokset ja indeksitarkistukset 

Kelan maksamiin eläkkeisiin, vammaisetuuksiin, toimeentulotukeen ja sotilasavustukseen tulee maltillinen 0,5 %:n indeksikorotus. Kansaneläkeindeksin jäädytyksen vuoksi moniin muihin etuuksiin ei kuitenkaan tule korotuksia.  

Työmarkkinatuki ja peruspäiväraha pysyvät ennallaan, mutta järjestelmä muuttuu selkeämmäksi, ja tarjolla on myös uusia mahdollisuuksia esimerkiksi kuntoutukseen ja erityispalveluihin. Kuntoutuspalvelut laajenevat entistä useammalle, esimerkiksi keliakiaa sairastaville aikuisille ja työikäisille muistisairaille.  

Muutoksia terveydenhuollon asiakasmaksuihin 

Julkisen terveydenhuollon asiakasmaksut nousevat. Terveyskeskuslääkärikäynnin enimmäismäärä on jatkossa 30,20 euroa, ja myös muiden julkisen terveydenhuollon maksujen enimmäismääriä on tarkistettu ylöspäin. On hyvä muistaa, että hyvinvointialueet päättävät itse perittävien maksujen suuruudesta, eikä enimmäismaksuja ole pakko ottaa käyttöön. Julkisen terveydenhuollon maksukatto nousee 815 euroon vuodessa. Kun maksukatto ylittyy, useimmat palvelut ovat loppuvuoden ajan maksuttomia, mutta esimerkiksi lyhytaikaisesta laitoshoidosta voidaan periä ylläpitomaksu. 

Käyttämättä ja peruuttamatta jääneestä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusta perittävä maksu nousee. Vuonna 2026 maksu voi olla enintään 73,70 euroa. Maksua ei saa periä alle 18-vuotiailta eikä tilanteissa, joissa maksun periminen olisi kohtuutonta asiakkaan elämäntilanne huomioiden. 

Lääkekustannukset ja Kela-korvaukset 

Lääkekustannukset kasvavat hieman. Lääkekorvausten alkuomavastuu on vuonna 2026 yhteensä 70,33 euroa ja lääkkeiden vuosiomavastuu eli lääkekatto on 636,12 euroa. Kun vuosiomavastuu ylittyy, asiakas maksaa korvattavista lääkkeistä vain 2,50 euroa ostokertaa kohden. Pienituloisille on tullut mahdollisuus maksaa vuosiomavastuu osissa Kelan lääkeluoton avulla. 

Yksityislääkärikäyntien Kela-korvaukset pienenevät merkittävästi. Kela korvaa yleislääkärin vastaanottokäynnistä vain 8 euroa aiemman 30 euron sijaan, ja muutos koskee myös etävastaanottoja. Gynekologin ja psykiatrin käyntien korvaukset säilyvät ennallaan. 

Yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilu kuitenkin jatkuu. Kokeilu tarjoaa mahdollisuuden asioida yksityisellä yleislääkärillä julkisen terveydenhuollon asiakasmaksun hinnalla, joka on enintään 30,20 euroa, korkeintaan kolme kertaa vuodessa. Tämä voi lyhentää odotusaikoja ja lisätä joustavuutta hoitoon pääsyssä. 

 

Eläkkeensaajien asumistuki

Voit saada eläkkeensaajan asumistukea, kun asut vakinaisesti Suomessa, olet pienituloinen ja saat eläkettä, joka oikeuttaa eläkkeensaajan asumistukeen. Voit saada asumistukea vakinaiseen vuokra- tai omistusasuntoon.

Voit hakea eläkkeensaajan asumistukea

  • jos asut yksin
  • jos asut puolisosi kanssa tai
  • jos muutkin asunnossa asuvat saavat eläkettä, joka oikeuttaa eläkkeensaajan asumistukeen.

Eläkkensaajan asumistukeen tulee indeksijäädytys, mikä tarkoittaa, että asumistukea ei koroteta, vaikka elinkustannukset nousevat. Jäädytys on voimassa 2024 - 2027.

Pieniä vinkkejä hyvinvointiin

  • Näe hyvää ympärilläsi
  • Tee jotakin, josta innostut
  • Iloitse vahvuuksistasi
  • Panosta itsellesi tärkeisiin asioihin
  • Pienessäkin hetkessä voi rakentaa yhteyttä toiseen ihmiseen 

Hyvinvointi on vapautta elää täysipainoista elämää iästä huolimatta!

Eine Räihä - iki-ihana esiintyjämme
Reumatroppilaiset teehuoneella 2024
Lehtolan majalla keväällä 2024

 

HYÖDYLLISTÄ - TUTUSTU

 

Matalan kynnyksen vertaistukea verkossa

Reumaklubilla järjestetään maanantaisin klo 18–19 avoimia teematuokioita, joihin kuka tahansa voi tulla juttelemaan matalalla kynnyksellä ilman ennakkoilmoittautumista. Paikalla on koulutettu vertaistukija, jolla on sama kokemus kuin osallistujilla. Vertaisnurkkaan liitytään saapumalla Reumaklubille nettiosoitteeseen reumaklubi.reumaliitto.fi ja klikkaamalla haluamansa huoneen nimeä. Mitään tunnuksia, salasanoja tai erillisiä ohjelmia ei tarvita. Huoneeseen mahtuu kerralla rajallinen määrä osallistujia.

Reumaliiton sähköinen asiakaspalvelu on nyt käytössä

Reumaliiton sähköinen asiakaspalvelu on nyt jäsentemme käytössä. Yhdistyksen jäsenet voivat  halutessaan käydä itse päivittämässä omia henkilö- ja osoite tietojaan. Voit käydä tutustumassa omaan jäsenkorttiisi reumaliiton sivuilta https://oma.reumaliitto.fi/Kirjautuminen/Login

Ensimmäisellä kerralla tilaa salasana ”Uusi salasana” -kohdasta. Käytä sähköpostiosoitetta, joka on merkitty jäsenrekisteriin. Klikkaa sähköpostissa tullutta linkkiä ja laadi salasana. Tarvitset myös jäsennumeron. Se löytyy Reumalehden osoitekentästä tai jäsenlaskusta.

Pieniä vinkkejä hyvinvointiin

  • Näe hyvää ympärilläsi
  • Tee jotakin, josta innostut
  • Iloitse vahvuuksistasi
  • Panosta itsellesi tärkeisiin asioihin
  • Pienessäkin hetkessä voi rakentaa yhteyttä toiseen ihmiseen 

Hyvinvointi on vapautta elää täysipainoista elämää iästä huolimatta!